Antti Kurvinen Keskustavaikuttaja Etelä-Pohjanmaan Kauhavalta. Oikeustieteen maisteri. Kansanedustajaehdokas 2015 Vaasan vaalipiirissä

Selkärangaton nuori polvi

Suomi käy kiivasta keskustelua talouden tulevaisuudesta. Syytäkin on: vuosia olleet ongelmat ovat kärjistymässä esimerkiksi vanhenemisen ja velkaantumisen osalta.

Talouskeskustelun yksi juonne on nuorten ja opiskelijoiden etuoikeuksien päivittely. Eläkeläisillä kuormattujen jo entisestään raskaiden ”huoltosuhdevankkureiden” päällä istumme me nuoret ja opiskelijat, jotka yhteiskunnan kustannuksella vetelehdimme yliopistossa tai reppureissulla kaukana työuran kaidalta polulta.

Sailaksen Raimon ja Wahlroosin Nallen puheiden äärellä pysähdyn miettimään sukupolvemme vellihousuisuutta.

Politiikan vanha peruskysymys on: johtuuko ongelma yhteiskunnan oloista vai ihmisen omista valinnoista. Suomalaisessa yhteiskunnassa on monia vinoumia, jotka ajavat nuoria syrjäpoluille. Työmarkkinat sekä koulutus- ja sosiaaliturvajärjestelmä sisältävät erityisesti näitä.

Peruskoulun jälkeisessä kouluputkessa on paljon ”railoja”, joihin luiskahtaa. Ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja sekä etenkin vilkkaille käytännön ihmisille sopivaa työssä oppimista ei ole tarpeeksi. Työuraa lyhentää ja jopa syrjäytymistä aiheuttaa korkea-asteen järjetön valintajärjestelmä. Monella nuorella menee vuosia hukkaan valmennuskursseilla prepatessa tai aloja vaihdellessa ammattikorkeakoulujen välillä.

Opiskelijoiden pitäisi valmistua rivakasti ja nostaa opintolainaa hätätöissä kerjäämisen sijaan. On kuitenkin ymmärrettävää, että älykäs nuori epäilee, kun omalla vuosia vaativalla tutkinnolla ei ole merkitystä työmarkkinoilla. Monta opiskelijaa suorastaan huijataan tarjoamalla heille koulutusta, joka ei sisällä työelämävalmiuksia tai jonka alalla on jo tungosta.

Kouluttamattoman tai matalasti koulutetun nuoren on niin houkuttelevaa nyky-Suomessa jäädä kotiin. Moni kyllästyy palauttelemaan sosiaalitukia ja laskemaan karenssiaikoja. Olkoot, taidanpa unohtaa sen kahden viikon kiireapulaisen pestin! ”Kotiin jäämisen aikaa” vahvistaa se, että ay-liikettä kiinnostaa todella vähän nuorten kohtaamat ilmiöt työmarkkinoilla: vuokratyöläisillä ja osa-aikaisella silpputyöntekijällä ei ole takanaan liittojohtajaa.

Lääkkeitä löytyisi, jos keski-ikäisellä ja hyvätuloisella poliittisella eliitillä olisi virtaa niitä määrätä. Yliopistojen autonomiaa pitää rajoittaa niin, että yksittäisistä pääsykokeista siirrytään kattaviin soveltuvuutta mittaaviin valtakunnallisiin kokeisiin. Sosiaaliturva ja verotus pitäisi sitoa yhteen esimerkiksi negatiivisen tuloveron avulla. Työmarkkinaratkaisuissa tulisi luoda kattava paketti perheellisten ja pienituloisten työntekijöiden kannustamiseen.

Kuitenkin; jotakin vikaa meissä on. Lex Soininvaarana tunnettu uusi mahdollisuus leikata yhteistyöhaluttomien nuorten toimeentulotukea on laajasti käytössä. Yleensä se on vailla vaikutuksia.

Varsinkin Japanissa tunnettu ”komeroituminen”, jossa nuori eristäytyy ulkomaailmasta asuntoonsa, on rantautunut Suomeen. Monella nuorella tuntuu olevan hukassa niin elämänhallinta kuin –halu. Taitaa olla niin, että ennen töiden loppumista Suomesta loppuvat selväpäiset tekijät. Tässä nautitaan aikaisempien polvien selkärangattomuudesta ja piittaamattomuudesta.

Suomalaiset nuoret pitäisi saada tekijöiksi ja toimijoiksi niin omassa elämässään kuin isänmaan rakentamisessa nuoriso- ja sosiaaliammattilaisten kohteena olemisen sijaan.

Peruskoulussa kannattaa joustaa matematiikasta ja panostaa kotitaloustunteihin ja liikuntaan. 16-vuotiaat ansaitsevat oikeuden päästä vaaliuurnille. Herätystä tarvitaan eniten meissä nuorissa. Facebookin peukuttamisesta on siirryttävä aktivoitumiseen järjestöissä ja puolueissa. Heti-mulle-kaikki materialismista on astuttava muutama askel perinteisten arvojen suuntaan.

Nuorisopoliitikkona uskallan myöntää, että nuorten työmoraali on viime vuosina heikentynyt. Työ ei ole kaikki kaikessa, mutta omaa downshiftaamista ei voi rahoittaa lähimmäisten kustannuksella.

Vuonna 2013 toivon jokaisen nuoren muistavan kahden V:n säännön: Vastuu ja Välittäminen itsestä ja läheisistä. Näillä kahdella V:llä Suomen talouskin nousee.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Kurvinen kirjoittaa:

"Yliopistojen autonomiaa pitää rajoittaa niin, että yksittäisistä pääsykokeista siirrytään kattaviin soveltuvuutta mittaaviin valtakunnallisiin kokeisiin."

Yliopistojen valintakoelautakuntia ei tule syrjäyttää. Se on huono ajatus monestakin syystä, eikä kyse ole suinkaan vain mustasukkaisesta autonomian valvomisesta. Eri yliopistoissa on tieteenaloilla erityisalueensa, jotka on hyvä tuoda esille jo pääsykokeissa opiskelija-ainesta valikoitaessa.

Sen sijaan voidaan keskustella yo-todistuksen painoarvon varovaisesta lisäämisestä yliopistoihin pyrittäessä. Yo-kirjoitukset kuitenkin ovat joka tapauksessa valtakunnalliset kokeet.

Yliopistojen sisäänottomääriä pitäisi ylipäätään vähentää ja tihentää seulaa, koska tutkintojen inflaatio on hyvin todellinen ilmiö. Nuorille pitää toki taata mahdollisuus opiskeluun, mutta tämän ongelma ratkaisu on uskoakseni nyt aivan muualla kuin akatemiassa.

Käyttäjän HeikkiHyyr kuva
Heikki Hyyrö

Ainakin itselleni on tosin päässyt syntymään vahvasti sellainen mielikuva, että esimerkiksi Suomen nuorisotyöttömyyden takana on yksinkertaisesti työpaikkojen puute.

Sitä en ole oikeastaan koskaan ymmärtänyt, että mitä varsinaista haittaa opintojenaikaisessa työnteossa on? Niin kauan kuin maassa ei ole huutavaa työvoimapulaa, ei opintojen viivästyminen työn vuoksi aiheuta muuta kuin teoreettista tilastollista haittaa (hidas opiskelutahti saa oppilaitokset vaikuttamaan tilastollisesti tehottomilta). Se missä määrin tämä jälkimmäinen aiheuttaa konreettista haittaa on täysin poliittinen valinta (lähinnä: missä määrin oppilaitosten rahoitus sidotaan esimerkiksi opiskelijoiden valmistumistahtiin/-prosenttiin).

Nimittäin siitä olen aivan varma, että opiskelijat kyllä opiskelisivat tehokkaammin, jos siitä olisi jotain hyötyä työpaikan saannin suhteen. Realiteetti kuitenkin lienee, että jos työmarkkinoilla on rinnakkain kaksi samankaltaisen tutkinnon omaavaa hakijaa, joista toinen keskittyi päätoimisesti opintoihin ja valmistui viidessä vuodessa ja toinen teki ohessa töitä ja valmistui seitsemässä vuodessa, on jälkimmäinen vahvemmilla (myös vaikka työkokemus koskisi "hanttihommia").

Toimituksen poiminnat