Antti Kurvinen Keskustavaikuttaja Etelä-Pohjanmaan Kauhavalta. Oikeustieteen maisteri. Kansanedustajaehdokas 2015 Vaasan vaalipiirissä

Seksuaalimoralismilla presidentiksi?

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011122114981783_uu.shtml

 

Kisa Suomen valtionpäämiehen paikasta on päässyt kunnolla vauhtiin. Joulunpyhien jälkeen kaikki tuutit täytyvätkin presidenttiehdokkaiden tenteistä ja "tuttujuttuvierailuista" teeveen viihdeohjelmiin. 12 vuotta Suomea on johtanut sosiaalidemokraattinen nainen. Kokonainen sukupolvi on varttunut Halosen maassa. Pressan valinta nostaa tunteita, vaikka UKK:n ajoista valta onkin murentunut pieneksi.

Suurilla tunteilla presidentinvaaleissa pelataankin. Vaikka tasavallan presidentin tärkein tehtävä on perustuslain mukaan johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa maan hallituksen kanssa, tuntuu joistakin ehdokkaista hänen tehtävänsä olevan johtaa suomalaisten sydämiä - varsin konkreettisesti.

"Jytkyehdokas" Timo Soini on jättänyt kampanjassaan maanpuolustuksen ja ulkosuhteet muille. Soini on keskittynyt ihmissuhteisiin. Iltalehdelle antamassaan haastattelussa hän paheksui suomalaisten naisten löyhää moraalia rakkausasioissa. Soinin mukaan halutut ja suositut naiset vaihtavat liian herkästi miestä - lentävät "jampasta jamppaan". Soinin miehistä katkeruutta tihkunut lausunto voisi mennä lipsauksen piikkiin ellei se olisi lyhyen ajan sisällä jo toinen seksistinen kommentti. 11.12. Perussuomalaisten kandidaatti maan isäksi piti suomalaisen yhteiskunnan suurimpana luokkajakona sitä, että duunarimiehille ei "heru" akateemisesti koulutetuilta naisilta.

Nämä lausunnot mieheltä, joka pyrkii tasavallan arvovaltaisimpaan virkaan, kuulostavat käsittämättömän hassuilta. Soinin strategiaan pysytellä sepalus-hameenhelma-linjalla Paasikiven-Kekkosen -linjan sijaan löytyy yksinkertaisiakin selityksiä. Kun presidentistä on tullut keulakuva vallankäyttäjän sijaan, syntyy kiusaus lyödä homma täysin viihteelliseksi. Tähän ovat viitanneet mm. Pekka Haaviston kahvikestit "minareetti-Hakkaraisen" kanssa sekä Väyrysen ja Soinin vaimojen kakkukisailu. Soini voi ajatella, että pressaksi vähille valtaoikeuksille pääsee nykyään parhaiten rupeamalla Dr.Loveksi.

Soinin purkaukset vapaamielistä rakkaus- ja seksielämää vastaan voidaan kuitenkin tulkita oireena vakavammistakin ilmiöistä. Suomalaisessa politiikassa amerikkalaisesta tai italialaisesta politikoinnista poiketen uskonto on pidetty yksityisasiana. Lutherin ajatuksien mukaan "maallinen regimentti" on toiminut omillaan ja uskonto eli "hengellinen regimentti" on ollut jokaisen omassa mielessä. Timo Soini on roomalais-katolilainen. Katolilainen usko ei hyväksy aborttia eikä ehkäisyä edes avioliitossa. Avioero on myös hyvin tuomittavaa. Esim. Irlannissa eron saaminen vaatii pitkän prosessin. Suomalainen keskimääräinen moraali on pitänyt niin aborttia kuin avioeroakin surullisena ja valitettavana asiana. Kuitenkin ne on koettu tragedioiksi, joista ei kannata syyllistää ketään. Tämä on myös useimpien luterilaisten uskonoppineiden ajatus.

Uskonnolla ja perhesuhteilla ei yleensä ole tehty politiikkaa. Soini tuntuu pyrkivän muuttamaan tätä kulttuuria. Eihän se tosin ole ihme: onhan hänen ykkösavustajansa äärikatolilaisen lahkon kannattaja. Itse olen sillä tavalla vanhoillinen, että toivon jatkossakin suomalaisen politiikan jättävän rukoushuoneet ja makuukamarit rauhaan. Puhutaan puolustusvoimista ja verotuksesta, ei siitä kenen kanssa joku harrastaa tai ei harrasta seksiä!

Eniten minua Soinin suhdeavauksissa ärsyttää se, että jälleen kerran Perussuomalaiset flirttailevat ihmisten alhaisimpien alitajuisten pelkojen kanssa. Olen PS:n kanssa monilta osin samaa mieltä alue- ja sosiaalipolitiikassa. En myöskään voi hyväksyä yltiöpäistä Euroopan integraatiota. Kuitenkin PS:n monet edustajat valitettavasti hakevat kannatusta erilaisuuden pelosta ja uhkakuvista. Työttömyyttä pelkäävää duunaria uhkaillaan ulkomaisella halpatyövoimalla. Jos tämä ei riitä, niin hänelle kerrotaan myös, että nämä "vääränväriset tai väärin uskovat" todennäköisesti raiskaavat hillittömien himojensa vuoksi duunariparan läheiset naiset. Nyt Soini kertoo duunarille, että nenä pystyssä kävelevä kouluja käynyt suomalaistyttö ei häntä huoli. Yksinäisyyttä pelkäävän suomimiehen pitäisi nyt äänestää "Suomen Soinia", joka hoitaa varmasti pressana emännän duunarille. Vastenmielistä.

Toivon, että suomalaiset miettivät, ovatko nämä todellakin niitä arvoja, joita tasavallan presidentin toivotaan edustavan.

PS: Olen kyllä henkilökohtaisesti sitä mieltä, että sekä miehet että naiset voisivat ihmissuhteissaan olla pitkäjännitteisempiä...

PS2: Paavon ja Vuokon taival on kestänyt 40 vuotta. Siinä on meillä monella opiksi otettavaa :)

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Seksuaalikonservatiivisilla kannanotoilla Soini koettaa saada naisilta ääniä. Naiset ovat keskimäärin huomattavasti miehiä konservatiivisempia ja ahdasmielisempisiä seksuaalimoraalin kysymyksissä. Tyypillinen konservatiivnen siveyden sipulihan on nainen, kuten hyvin tiedämme.

Jos miesten puolue, Perussuomalaiset, onnistuu saamaan myös naiset mukaan toimintaansa, niin puolueen kannatus vakiintuu huomattavasti.

Käyttäjän homonatura kuva
Outi Hoikkala

Päinvastoin, kuten jo toisaalla kommentoin:

"Presidenttiehdokas on lukenut läksynsä hyvin. Tutkimuksen mukaan Haavisto ja Niinistö ovat suomalaisten naisten mielestä kaikkein seksikkäimmät ehdokkaat. Kyseisen ehdokkaan (jonka nimeä en edes halua kirjoittaa) on siis kosiskeltava miesäänestäjiä."

Jukka Johansson

Mikko Ahola

Et taida ymmärtää lukemaasi. Soini syyllistää naisia, joten miten sinä kuvittelet naisten tuota otusta äänestävän tällaisten lausuntojen jälkeen.

No, paasatkoon mitä paasaa, ei siitä presidenttiä kuitenkaan tule.

Käyttäjän lakosi kuva
Mika Lako

Ilmeisesti minun pitää tehdä Tetrit. Selvittää Keskustan osastoni puheenjohtajan yhteystiedot ja vaatia pöytäkirjaotetta erostani. Osastoni on ilmeisesti sama kuin edesmenneen Kaarlo Tetrin.

Miksi nöyryytätte ihmistä, jotka pelaavat Pop on poppia?

Pelin pitäisi olla niin helppo, että sen saa läpi. Nyt pelaaja tippuu nopeasti, eli tuntee itsensä tyhmäksi.
Niin tyhmäksi, ettei Paavoa kannata äänestää.....

Mika Lako facebookissa
Ei ole mitään järkeä laatia näin vaikeata peliä. Kannattajat juoksevat karkuun....
Presidentti -peli
www.popitetaanpaavoa.fi
Sain 4 034 072 ääntä (94% äänistä) vastattuani 19 kysymykseen oikein. Pystytkö sinä parempaan?
Tykkää · · maanantai kello 14:43 via Paavo on pop

Käyttäjän lakosi kuva
Mika Lako

Kuulin aikoinaan eräältä lestadiolaiselta, että paavi on perkeleestä. Voisit kysyä Keskustan puoluehallituksen kokouksessa, jossa on luultavasti muutama lestadiolainen, onko tämä yleinen kanta lestadiolaisten piirissä?

Saman kysymyksen voisi esittää Mikael Pentikäiselle.

Odottaa sutkausta: Minä olen katollinen, mutta niin oli myös JFK.

Harri Rautiainen

"Minä olen katollinen, mutta niin oli myös JFK."

Useimmat suomalaiset ovat. Kylmä ilmasto ikään kuin vaatii kattoa pään päälle.

Käyttäjän eskovirri kuva
Esko Virri

MTV3:sen uutisessa oli Soinilta mielenkiintoinen lainaus: "Soini kuitenkin kiistää Iltalehdessä olevansa sovinisti tai naisten sortaja. Hän huomauttaa, että hänen kovin avustajakaartinsa on täynnä nuoria naisia." http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/12/1...

Kuulostaa jo että Soinilla alkaa päästä mopo karkuun kun puheista tulee mieleen Italian uuden ajan Il Duce aka. Silvio Berlusconi.

Käyttäjän lakosi kuva
Mika Lako

Soini sanoi, että demokratiassa hänelle riittää 50.1 prosenttia äänistä. Timppa taitaa taas kerran ottaa ilmatilan hallintaan.....

Käyttäjän Minnamaarialax kuva
Minna-Maaria Lax

No, Iltalehden lööpissä luki: "Soini haukkuu naiset!" Näinkö ne äänet laariin satavat?

Käyttäjän lakosi kuva
Mika Lako

Minna-Maaria, etkö nyt äänestä Timo Soinia? Oliko Timo ykkösvaihtoehtosi, ennen tätä? Ei Timon tarvitse käännyttää kuin 50.1 prosenttia äänestäjistä.

Hauska tämä google.

Lappeenrantaa pidetään Suomen Las Vegasina siinä mielessä, että siellä erilaisuutta ei katsota pahalla. Suomen transvestiitit kokoontuivat viikonloppuna Lappeenrantaan shoppailemaan, nauttimaan kulttuurista ja pitämään hauskaa yhdessä.
Mimmi Makunen ja Minna-Maaria Lax ovat tunnistaneet transvestiitin itsessään jo ennen kouluikää. Molemmat kuitenkin kertovat, että vei vuosikymmeniä, ennenkuin itsensä pystyi hyväksymään sellaisena kuin on. Tällä hetkellä molemmat miehet ovat onnellisia ja nauttivat elämästään. Silloin tällöin naisina, mutta pääasiassa miehinä.
Arvioiden mukaan noin prosentti väestöstä tuntee transvestiittisia taipumuksia. Mimmi ja Minna-Maaria tuntevat satoja kaltaisiaan.
Itsensä hyväksymisen jälkeen miehet ovat huomanneet kuinka rentouttavaa ja rauhoittavaakin naiseksi pukeutuminen on.

http://yle.fi/alueet/etela-karjala/2009/11/pojat_t...

Käyttäjän Minnamaarialax kuva
Minna-Maaria Lax

Taisin jo toisaalla kantani esille tuoda eli Haavistoa niin kauan kuin mahdollista ja jos ei mahdollista, niin miinusääni Soinille ja Väyryselle. Jos viimeksimainitut molemmat ovat toisella kierroksella, niin taidan jättää äänestykset väliin!

Kas vain, kävit poimimassa parin vuoden takaisen jutun:) Aikanaan olimme Mimmin kanssa myös television paikallisuutisissa ja radiossa haastateltavina samasta aiheesta. Lappeenranta tosiaan on kehittynyt meikäläisten suosituksi shoppailukohteeksi ja ihan syystä. Monet hauskat kommellukset on paikallisten ihmisten kanssa naurettu iltaa istuessamme.

Hiukseni ovat muuten 2 vuotta pidemmät kuin silloin, mikä avittaa "miestä" mäessä!

Käyttäjän lakosi kuva
Mika Lako

" Jos tämä ei riitä, niin hänelle kerrotaan myös, että nämä "vääränväriset tai väärin uskovat" todennäköisesti raiskaavat hillittömien himojensa vuoksi duunariparan läheiset naiset. Nyt Soini kertoo duunarille, että nenä pystyssä kävelevä kouluja käynyt suomalaistyttö ei häntä huoli. Yksinäisyyttä pelkäävän suomimiehen pitäisi nyt äänestää "Suomen Soinia", joka hoitaa varmasti pressana emännän duunarille. Vastenmielistä. "
Antti Kurvinen tarinoi

Tapahtui tosielämässä:

Helsingissä tapahtui keskiviikkoiltana somalien ja venäläisten välinen tappelu.

Somalit ja venäläiset ottivat yhteen Kaisaniemen puistossa keskiviikkoiltana.

Kymmenkunta somalimiestä oleili puistoissa iltayhdeksän aikoihin, kun heidän kertomansa mukaan paikalle tuli puolenkymmentä venäläistä nuorehkoa miestä.

Venäläiset alkoivat haastaa riitaa somalien kanssa ensin sanallisesti. Useampi heistä otti myös puukon esiin.

Sitten yksi venäläisistä yritti lyödä puukolla vuonna 1986 syntynyttä somalia kasvoihin, muttei onnistunut. Hätäkeskukseen tehdyn ilmoituksen perusteella paikalle saapui useita poliisipartioita, mutta tekijät pääsivät pakenemaan paikalta. Iltalehti Torstai 27.10.2011 klo 10.44 Luultavasti venäläiset puolustivat omia naisiaan alkutilanteessa.

Satuin palamaan kuntosalilta tuntia ennen tätä tapahtumaa. Rautatientorin Aleksis Kiven patsaan luona lehtineegerid heiluivat punaiset oluttölkit kädessä sekä lannoittivat pusikkoja. Eräs näistä lehtineegereist lähti naispuolisen blondin perään, joka muuttamalla kävelysuuntaansa väisti hoipertelevan lehtineegerin.

Jos oluttölkkineeger olisi tarttunut kiinni blondiin, olisiko minun pitänyt puuttua tilanteeseen?
Kun huomasin tilanteen, muutin myös oman reittini, jotta olisin voinut puuttua tilateeseen.

Pitääkö minun sietää sata metriä edellisestä paikasta solvauksia, vitun valkoinen! tai saatanan turisti!

Entä Paasikiven patsaan naapurissa lehtineegeri-lausumamaa U r piece of shit! ???

Käyttäjän lakosi kuva
Mika Lako

Nämä tarinat eivät naurata. Näin kuvassa näkyvät poliisiautot. Kun menin ohi, paikalle kurvasi poliisin koirapartio. Entinen ala-asteeni on tapahtumapaikasta sata metriä itään. Ah, mikä Impivaara olimme silloin, muistelee edesmennyttä Susanna Haapojaa.

http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/...

- Tässä on useampi mieshenkilö osallistunut episodiin. Tekijöiden henkilöllisyyksistä ei ole varmuutta, mutta meillä on omat epäilymme, Rautaheimo sanoo.

Kun Kansallisteatterin ohi menee puiston puolelta, " niin useampia mieshenkilöitä", ei tarkoita valkoihoisista koostuvia miesryhmiä.

Käyttäjän homonatura kuva
Outi Hoikkala

”Soinin mukaan halutut ja suositut naiset vaihtavat liian herkästi miestä - lentävät jampasta jamppaan.”

Jos perussuomalaiset naiset ottavat tämän presidenttiehdokkaan lausunnon esille kotona ruokapöydässä luulen että käräjäoikeuden ovet käyvät tulevaisuudessa entistäkin tiuhempaan tahtiin.

Jos minun mieheni antaisi tällaisen lausunnon julkisuudessa, olisi minulla kolme vaihtoehtoa:

1. Olisin huolestunut, kuka se nainen oli?
2. Olisin mustasukkainen, kuka se nainen on?
3. Häpeäisin silmät päästäni, sillä hän tarkoitti minua!

Myönnettäköön, että käyttäytymispsykologian tuntemukseni perustuu pelkkään naisen logiikkaan.

Jussi Heino

Voi tätä Pellelaumaa eli pellepuolue Persut. Joka päivä saa hämmäsellä toinen toistaan typerimmillä lausunnoilla. Toisaalta onhan tätä mielenkiinnoista seurata. Joka päivä hämmästyn että ihan tämmöinenkin älyttömyys onnistuu Persuilta.

Huh HUh

Toimituksen poiminnat