*

Antti Kurvinen Keskustavaikuttaja Etelä-Pohjanmaan Kauhavalta. Oikeustieteen maisteri. Kansanedustajaehdokas 2015 Vaasan vaalipiirissä

Kaikki blogit puheenaiheesta Elintarviketeollisuus

Roskaako lautaselle?

Kuuluisa TV-Kokki Jyrki Sukula on YLE/Uutisten nettijutun mukaan tehnyt Nordic Business Forumin vieraille muiden ruokien joukkoon roskakalapullia.  

Ymmärrän tai ainakin haluaisin ymmärtää Sukulan tarkoituksen edistää kalojen monipuolista hyväksikäyttöä.  Ja minustakin tuollainen businesstapahtuma on erinomainen tilaisuus edistää hyvää asiaa.

Terveysperusteinen valmistevero valmisteluun

Eduskunta käsittelee parhaillaan hallituksen esitystä makeisveron poistamisesta. Esityksen taustalla on se, että makeisvero on todennäköisemmin nykymuodossaan EU:n valtiontukisäädösten vastainen ja kilpailua vääristävä. Makeisveron poisto vähentää reilu 100 me valtion verotuloja.

Huijaus lautasella

Sillä aikaa kun aikaa ja resursseja tuhlataan tupakka- ja alkoholilakia kiristäen, on ihan okei syöttää tavallisille ihmisille mitä sattuu. Tuotteita nimetään hämäävästi ja ne pumpataan täyteen erilaisia lisäaineita. Halvin lihapiirakka ei loppujen lopuksi ole lihapiirakka, vaan taikinapiirakka, joka saattaa sisältää lihaan verrattavia ainesosia. Halvimmat lihapullat sisältävät nahkaa, sydäntä, perunajauhoja, E-koodeja ja ehkä 10% naudanlihaa.

Venäjän kanssa uskallettava neuvotella vastapakotteista

Eilen eduskunnassa käytiin debattikeskustelua opposition tekemästä välikysymyksestä maatalouden kriisistä. Keskustelussa käytiin aivan oikein läpi maatalouden ongelmia maataloustukien myöhästyneistä maksatuksista aina pankkirahoituksen hankaluuteen asti. Yksi keskeinen maatalouden ahdinkoon vaikuttava tekijä jäi vähälle huomiolle sekä ministerien vastauksia vaille – Venäjän elintarvikeviennin tyrehtyminen EU:n asettamien pakotteiden ja niistä johtuvien Venäjän vastapakotteiden vuoksi.

EU-solidaarisuuden tulee toimia myös Suomen hyväksi

Suomi on joutunut maksamaan suuren hinnan Venäjän EU-maiden elintarvikkeille kohdistamista vastapakotteista. Pakotteet on EU-maiden kollektiivinen päätös, joka maantieteellisistä ja kauppapoliittisista syistä vaikuttaa eri maihin eri tavalla. Tämän vuoksi myös pakotteista koituva hinta tulisi jakaa tasaisemmin EU-jäsenmaiden kesken. Ammattikunnista kovimmat seuraukset ovat kokeneet maanviljelijät, jotka ansaitsevat osansa yleiseurooppalaisesta solidaarisuudesta.

 

Geenimanipuloitu ruoka kehittyy tai kuolemme

Geenimanipuloidun ruuan vaikutuksista ihmisen terveydelle voidaan olla montaa mieltä. Vieraat ruuassa olevat geenit eivät kuulemma sinällään tartu ja vaikuta ihmiseen, vaikka perunassa olisi lisämausteena torakan geenejä. Uskon kuitenkin GMO-viljelyyn käytettyjen myrkkyjen aiheuttavan syöpää. Perusteita puolesta ja vastaan geenimanipulaation käyttämisestä elintarviketeollisuudessa on monituisia. 

Geenimanipulaation ongelma elintarvikkeissa

Kolmikanta maatalouteen

Olen tuonut esille vaalikampanjassani että maataloudelle tulisi saada reilun kaupan säännöt. Miten tämä toteutetaan? 

Meillä tulisi saada aikaiseksi kolmikantaneuvottelut MTK/SLC, hallitus ja kauppa/teollisuus. 

Maatalouden tilanne on erikoinen. Pitäisi olla kilpailutilanne, mutta sitä ei ole. Teollisuus maksaa raaka-aineesta mitä se haluaa ja todellista kilpailua ei ole. 

Sinullekin syötetään huumetta

Joitain vuosia sitten velloneesta rasvakeskustelusta on siirrytty toden teolla sokerikeskusteluun. Yle on viime päivinä julkaissut useammankin artikkelin, joissa haastatellut vakuuttavat sokerin olevan samanlainen päihde kuin alkoholin tai huumeiden.

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä