Antti Kurvinen Keskustavaikuttaja Etelä-Pohjanmaan Kauhavalta. Oikeustieteen maisteri. Kansanedustajaehdokas 2015 Vaasan vaalipiirissä

Kaikki blogit puheenaiheesta Koulutusleikkaukset

Kansainvälisesti poikkeuksellinen ilmiö: Suomen koulutustaso laskee

"Jopa miljoona suomalaista uudelleenkoulutukseen - Nyt alkaa tapahtua" otsikoi Uusi Suomi tänään kertoen hallituksen huolesta osaavan työvoiman pulasta ja Sanni Grahn-Laasosen neuvotteluista työmarkkinajärjestöjen kanssa tulevaisuuden koulutustarpeista. Koko hallituskauden ajanhan on tapahtunut - nimittäin muutoksia heikompaan suuntaan.

Yliopistolain satoa niitetään nyt yliopistoissa – mukana torajyviä?

Mitä Suomen yliopistoissa tapahtuu? Kysymys nousee mieleen, kun seuraa yliopistomaailmaa koskevaa uutisointia ja kuulee viestejä yliopistoista. Viesteissä kerrotaan epävarmuudesta, resurssipulasta, hallinnollisen työn lisääntymisestä, rahoitusmallin ongelmista, arvostuksen puutteen kokemuksista, huonosta johtamisesta, henkilöstön sivuuttamisesta ja ihmisten väsymisestä. Olen seurannut huolestuneena erityisesti Oulun ja Tampereen yliopiston sisäistä kuohuntaa. Henkilöstö on barrikadeilla ja epäluottamus johtoa kohtaan on käsin kosketeltavaa.

Ammatillisen koulutuksen taso syöksyssä

Suomi on tunnettu koulutuksen laadustaan maailmalla, vaikka totuus on tällä hetkellä toisenlainen. Kun koulutuksesta leikataan koko ajan vain enemmän ja enemmän niin kohta ei ole enää mistä leikata. Hyvä esimerkki on miten Hyria sivuuttaa opettajien ammattitaitoa korvaamalla heidät ammatillisilla ohjaajilla. Ja sen seurauksena opiskelijat saavat aiempaa vähemmän opettajan antamaa opetusta, tukea ja ohjausta. 

Lukioissa kaivataan nyt työrauhaa jatkuvan muutosvimman sijaan

Helsingin Sanomat kertoi tiistaina opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok) hankkeesta laittaa lukiokoulutus pikavauhdilla uuteen uskoon. Suunnitelmat ovat herättäneet hämmennystä monissa lukioita lähellä olevissa piireissä. Vasta edellisellä hallituskaudella toteutettiin lukiouudistus, jota on alettu käytännössä toteuttaa viime vuonna. Uuden mallin mukainen tuntijakokeilu on aloitettu kolmessakymmenessä koulussa tänä syksynä. Kokeilun tukoksista ei ole vielä mitään tietoa.

Budjetilla pitäisi rakentaa hyvinvointivaltiota

Hallituksen talouspolitiikka on vastuutonta ja lyhytnäköistä. Hallitus kasvattaa Suomen hyvinvointivelkaa, lisää eriarvoisuutta ja romuttaa Suomen osaamista. On vastuutonta ja lyhytnäköistä murentaa suomalaista hyvinvointivaltion perusteita.

Keskustelu koulutusleikkauksista on jäänyt liian yksipuoliseksi

 

Alkuviikosta julkaistun tutkimuksen mukaan Suomi käyttää OECD-maista peräti 3. eniten julkista rahaa koulutukseen. Vastaavasti yksityisen rahoituksen määrä on jopa toiseksi alhaisin.

http://minedu.fi/artikkeli/-/asset_publisher/oecd-suomi-tilastokarjessa-koulutuksen-rahoituksessa-jaljessa-varhaiskasvatuksessa-ja-koulutustasossa

Mistä tämä kertoo?

Laadukas ammattikoulutus vaarassa

Aleksis Salusjärvi aloittaa huomiota vaativan asian terävästi Ylen kirjoituksessaan: "Leikkaukset ja nuorisotakuu ovat tehneet ammattikoululaisista hallituksen koekaniineja".

 

Koulutuksen alasajo, hyvä vai huono asia?

 

 

Kuten tiedämme, että kaikista koulutuksista on leikattu. Viimeisimpänä ollut esillä ammattikouluksen muutokset. Pohdin eilen illalla asiaa, että viekö tämä meidän koulutustason todellakin alas vai voiko tästä olla jotakin hyötyä? 

 

Mitä koulutusleikkaukset ovat tarkoittaneet käytännössä?

Lähes kymmenen vuoden ajan suomalainen koulutusjärjestelmä on ottanut iskun iskun perään. Mikään yksittäisistä ratkaisuista ei ole kovinkaan dramaattinen, mutta kokonaistilanne on muuttunut. Rahasummista ja prosenteista on helppo puhua, mutta niiden konkreettinen merkitys on mahdotonta hahmottaa, jos ei tunne alaa, josta on kyse. Tällä hetkellä Suomessa toteutetaan Keskustan, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten johdolla ehkäpä itsenäisen Suomen sivistysvihamielisintä politiikkaa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä