*

Antti Kurvinen Keskustavaikuttaja Etelä-Pohjanmaan Kauhavalta. Oikeustieteen maisteri. Kansanedustajaehdokas 2015 Vaasan vaalipiirissä

Kaikki blogit puheenaiheesta Vähemmistöhallitus

Nyt Sipilän ministeristö on käytännössä vähemmistöhallitus

# Nämä vaalit olivat paikallisvaalien ohella myös ja ennen kaikkea Juha Sipilän hallituksen välitilinpäätös. Ja tämän välitilinpäätöksen lopputulema on karu: enemmistöhallitus on muuttunut käytännössä vähemmistöhallitukseksi.

Muutoshallitus

Juha Sipilä väittää kivenkovaa, ettei vähemmistöhallistus ole ratkaisu isojen poliittisten muutosten läpiviemiseksi Suomessa. Kaarina Jutila nosti asian esille pari viikkoa sitten pamfletissaan.Hänen mielestään enemmistöhallitukset ovat kykenemättömiä tekemään  välttämättömiä uudistuspäätöksiä.

Kannattaisiko Sipilän muodostaa vähemmistöhallitus?

Huomenna alkavat virallisesti hallistusneuvottelut, joiden tuloksena useimpien arvioiden mukaan Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä kokoaa perusporvarihallituksen yhdessä perussuomalaisten ja kokoomuksen kanssa. Mukana on ehkä myös Rkp. On myös spekuloitu peruspunamultahallituksen synnystä, mutta demarien eduskuntaryhmän puheenjohtajan valinta paljasti karulla tavalla demarien sisäisen jaon, joka estänee puolueen hallitustaipaleen, vaikka SAK:n ja STTK:n suunnalta paineita tulee Rinteelle hallitukseen mukaan menolle.

Millainen hallituksen tulisi olla

Vaalit olivat pettymys. Yksikään uusi puolue ei päässyt eduskuntaan, vaikka odotukset olivat korkealla. Kansalaiset ilmeisesti ovat jotakuinkin tyytyväisiä nykyiseen politiikkaan.

Suomi tarvitsee vähemmistöhallituksen

Kansa valitsee valtiotasolla vaaleilla ainoastaan eduskunnan, ei hallitusta tai muita keskeisiä virkamiehiä (paitsi presidentin). Tämän takia on demokratian toteutumisen takia oleellista suoran demokratian menettelyjen ja vaalijärjestelmän remontoinnin rinnalla, että eduskunnalla on iso valta. Hallitusta nähdäkseni tarvitaan kuitenkin isojen suuntalinjojen päättämiseen, koska 200 ihmisen kinastelu olisi todella hidasta ja hankalaa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä